Prev

Proleko? 1/98

Uusi vuosi - Uudet kujeet!

Next

Vai onko? Vuosi 1997 jää varmasti kaikkien kiltalaisten mieleen vuotena, jolloin Tuotantotalouden osasto päätti siirtyä Spektriin. Tämä ratkaisu asetti myös Prodekon vaikeaan tilaan, jossa sen täytyi yrittää mukautua uuteen tilanteeseen mahdollisimman nopeasti. Nopean toiminnan ansiosta löytyikin hyvä ratkaisu, jossa kilta sai pitää jalansijan Otaniemessä. Muutto kuitenkin sitoi killan voimavarat ja muu toiminta saattoi joidenkin (ainakin silloisen hallituksen) mielestä hieman kärsiä. Tänän vuonna tilanteen piti olla aivan toisin. Killan hallituksen rooli oli palaamassa normaaliurille parin erittäin tapahtumarikkaan vuoden jälkeen. Oli aika jälleen paneutua täysipäiväisesti killan toimintojen kehittämiseen ja laajentamiseen. Mutta kuinkas sitten kävikään…

Jo reilusti ennen vuodenvaihdetta oli jo uusi "tilanne päällä". Korkeakoulun rehtorin kanta Tuotantotalouden tiloihin on ilmeisen selvästi se, ettei Tuotantotaloudella voi olla tiloja kolmessa eri paikassa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että joku muuttaa jälleen. Siitä kuka muuttaa ja minne ei ole tällä hetkellä tarkempaa tietoa.

Näyttääkin siis jälleen siltä, että uudelle hallitukselle ei jäisikään koko vuotta perustoimintojen kehittämiseen. Toisaalta tällä kertaa muutto ei tule kenellekään yllätyksenä, joten siihen ollaan osattu varautua. Siksi uskonkin (ehkä ikuinen optimisti), että tänä vuonna on hallituksella mahdollisuus toteuttaa monia niitä asioita, jotka ovat jääneet kahtena viime vuonna resurssien puutteen takia toteuttamatta. Näitä asioita ovat ainakin tiiviimpi yhteistyö muiden tutalaisten kanssa, sekä jo lähes legendaarinen Prodekon tukiyhdistys. Samalla tulisi jatkaa kunniakkaasti henkiinherätettyä sitsiperinettä ja järjestää jälleen tasokkaat vuosijuhlat. Myös Prodeko Networkin kehittäminen on luonnollisesti yksi tämän vuoden tavoitteista. Kulttuuri-, excursio- ja opintopuolelta uhkuu kova kehittämisinto, joka näkynee toiminnan monipuolistamisessa (ellei näy, vaatikaa päitä vadille). Kiltahuoneelle saataneen joskus vuoden aikana nitoja ketjuineen ja isostoimintaakin on jo ehditty pohtia.

Edellä esitetyt toiminnot tulevat olemaan osa killan toimintaa vuonna 1998. Pidä silmät ja korvat auki, että saat varmasti koko jäsenmaksullesi vastinetta.

Loistavaa vuotta 1998 toivottaapi

Perttu Nihti
Puheenjohtaja